Meitä tanssijoita on moneksi

You are currently viewing Meitä tanssijoita on moneksi

Voiko ihminen tanssia, vaikka ei kuule mitään? Kuurona ihmisenä olen törmännyt tähän kysymykseen. Ehdottomasti voi!

Monet ajattelevat automaattisesti, että musiikki on olennainen osa tanssimista. Tanssimisessa ei kuitenkaan ole kyse vain musiikin kuulemisesta ja biisien sanojen tuntemisesta, vaan paljon enemmänkin: itsensä haastamisesta niin henkisesti kuin fyysisesti, yhteyden löytämisestä omaan kehoon, visuaalisesta taiteesta nauttimisesta ja kollektiivisesta hauskanpidosta.

Löysin Viban sattumalta sosiaalisen median kautta. Innostuin Viban instagramin tanssivideoista, joista välittyi lämmin ja rento ilmapiiri. Kiinnitin huomioni erityisesti siihen, että kaikki ovat tervetulleita tunneille juuri sellaisina kuin ovat. Oli myös suuri plussa, että turvallisemman tilan periaatteista oli mainittu.

Joskus tanssitunnille lähteminen vaatii rohkeutta. Varsinkin siksi, koska maailma on täynnä oletuksia siitä, kuka voi tanssia ja kuka taas ei. Alkukeväällä päätin kuitenkin uskaltaa astua epämukavuusalueelleni ja kokeilla eri tanssitunteja Viballa.

Se kannatti.

Tanssimalla eroon mielen rajoitteista

Väitän, että suurin esteemme tanssimiselle on yleensä oma mielemme. Epäröidessäni  muistutin itseäni siitä, että jostain on aloitettava. Aina voi kokeilla ja tunnustella varovasti, mihin kaikkeen ihmeellinen keho ja mieli voivat taipua.

Alussa minua vähän jännitti olisiko minusta tanssijaksi, sillä kaikki muut tuntuvat olevan taitavia ja tietävän, mitä he tekevät. Koin olevani myös kömpelö liikkeissäni. Jännitys osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä minut otettiin hienosti vastaan tanssiporukkaan. Alkeistason tunneilla opettajat näyttivät koreografioita selkeästi ja niitä oli helppo omaksua toistamalla riittävän usein.

Kun olin mukana Dancehallin tunneilla tunsin heti, että tanssiessa voin heittäytyä vapaasti ja unohtaa hetkeksi yhteiskunnan luomat rajoitteet. Loppujen lopuksi tanssiminen tulee sisältä ja lähtee fiiliksen pohjalta. Pidän Viban sloganista: “It’s All About Vibes.”

Ei ole siis vain yhtä oikeaa tapaa tanssia. Viban tunneilla jokainen voi halutessaan kehittyä tanssijaksi, eikä se vaadi aiempaa tanssitaustaa. Tunneilla tärkeintä on pitää hauskaa.

Huomaa kyllä, että Viballa opettajat tuntevat myös kulttuurin tanssin takana ja meininki on autenttisempi kuin esimerkiksi ryhmäliikuntatunneilla.

Monia tapoja vibailla musiikkia

Musiikin yhdistäminen tanssiin on itse asiassa mahdollista myös minulle. Teen asioita vaan hieman eri tavalla kuin muut. Meitä kuulovammaisia on moneksi. Kerron nyt vain omista kokemuksistani, eikä tätä voi yleistää kaikkien kuurojen kokemuksiksi.

Täysin kuurona voin tuntea matalat taajuudet, basson ja rytmin kehossani oikeanlaisilla tilaratkaisuilla. Kun laittaa volyymit korkealle ja korottaa bassoja, tunnen kyllä musiikin värähtelynä kehossani. Tykkään myös siitä, kun näen, miten muut tanssivat musiikin tahtiin. Tunnelmaan on hauska tempautua mukaan. Musiikkia voi myös fiilistellä visuaalisesti esimerkiksi tanssiliikkeiden ja rytmin avulla.

Olen myös tilannut viittomakielen tulkin tanssitunneille. Se se mahdollistaa yhdenvertaisen osallistumiseni tunneille, kun tiedän, mitä biisejä kukin opettaja on valinnut ja mitä muut keskustelevat ympärilläni. Pystyn myös juttelemaan muiden kanssa vapaasti.

Minulle tulkin käyttäminen merkitsee sitä, että turvallisemman tilan periaatteet toteutuvat kohdallani. Minun ei tarvitse missata mitään vain sen takia, että en kuule. On hyvä muistaa, että ns. kuulevina korvinani toimiva tulkki ei ole sama asia kuin henkilökohtainen avustaja. Tulkin tehtävä on välittää puolueettomasti informaatiota kielestä toiseen ja toisinpäin.

Biisien sanojen mukaan tanssiminen on minulle toissijaista tuntien aikana, sillä en kuule niitä. Mutta minua toki kiinnostaa tutustua biisien sisältöön saavutettavassa muodossa jälkeenpäin, jotta ymmärrän paremmin kulttuuria tanssin takana.

Kaiken kaikkiaan kokemukseni tanssitunneista on ollut voimaannuttava, ja tanssiminen on kiva lisä tämänhetkisille kuntosali-, jooga-  ja pilatesharrastuksilleni.

Aion ehdottomasti vibailla lisää syksyllä!

Kaarina Huovinen
@huovinenkaarina