Absa Mbaye

Sabar & Mbalax

Absa Mbaye on senegalilainen tanssija ja tanssinopettaja. Absa on kasvanut sabarin parissa ja tanssinut lapsesta asti. Sabarin lisäksi hän tanssii myös muita länsiafrikkalaisia tansseja sekä modernimpia afrotansseja. Absa on esiintynyt ja kilpaillut Senegalissa ammattitanssiryhmissä, kuten Africa akay degg, sekä tanssinut isojen senegalilaisten artistien konserteissa ja musiikkivideoilla. Lisäksi hän on esiintynyt Euroopassa erilaisilla festivaaleilla, mm. Espanjassa, Ranskassa, Tanskassa ja Norjassa. Absa on toiminut tanssinopettajana Dakarissa sekä Suomessa ja opettanut tiiviskursseja eri Euroopan maissa. Absa on luova, leikkisä ja monipuolinen tanssija. Hän on iloinen, kannustava ja taitava opettaja, joka levittää tanssin iloa ja positiivista energiaa.

”Opettajani Absa Mbaye on syventänyt lajia minulle vielä lisää. Senegalilaisena hän tuntee tanssilajin perinteen ja osaa selittää mistä mikäkin ele tulee ja mikä on sen kulttuurillinen merkitys. Lisäksi persoonana Absa on kuin itse aurinko, joten jokainen lauantai on nykyään minulle kuin pieni Senegalin matka. Sabar on ennen kaikkea hauska tanssilaji ja siinä on omanlaisensa hulvaton huumori.”