Tässä blogikirjoituksessa Viban pitkäaikainen oppilas Anu (@a.nu.nd) kertoo mahtavan monipuolisen tanssitarinansa, joka on vienyt hänet klubeilta eri tanssilajien tanssicampeille ja -tunneille, niin Suomessa kuin ulkomailla.

Tanssi on tuonut mun elämään mahtavia kokemuksia, uusia kulttuureja sekä ystäviä ja hyvin laajan sosiaalisen verkoston. Aikuisena aloitettu harrastus on vienyt Helsingin reggaeklubeilta Ghanaan ja matka jatkuu yhä! Mun tanssipolku on ollut sekoitus klubi-iltoja, kansainvälisiä tanssileirejä ja liikunnan iloa, ilman painetta kilpailuista tai lavalle astumisesta. Lähes 15 vuotta sitten osallistuin ensimmäiselle dancehall-tunnille, ja sen jälkeen on tullut kokeiltua monia muitakin lajeja: coupé décalé, ndombolo, sabar, mbalax, twerk, afro house, azonto, reggaeton, salsa, bachata, kizomba ja hip hop – ja toivottavasti vielä lisää tulossa.

Musiikki johti tanssitunneille

Harrastaminen alkoi oikeastaan jo ennen tanssitunteja, musiikin ja klubien kautta. Olin vielä alaikäinen jämsäläinen, kun käytiin Jyväskylässä reggaekeikoilla, ja välillä mentiin vaikka aidan yli baariin, kun suomireggaebändi Laulurastas oli esiintymässä ja ovella kysyttiin paperit. Jo tuolloin netissä oli aktiivinen Fi-Reggae.com-keskustelufoorumi ja IRC-kanava #fi-reggae, aikana ennen IRC-galleriaa ja somea. Aloin tutustua jengiin ja kirjoitella siellä itsekin päivittäin. 

Näissä kanavissa pyöri muusikoita, deejiitä, tanssijoita sekä muita genren fiilistelijöitä, ja olen tutustunut moniin ystäviini sitä kautta. Sieltä löytyi aikoinaan myös rakkaus, joka vauhditti muuttoani Tampereelta Helsinkiin. Tämä kumppanini oli aktiivinen Reggaeskenetyyppi, ja käytiin paljon hänen ja heidän (Komposti Sound) järjestämissä bileissä Helsingissä – kuten Reggae Sundays ja Dance Pon Di Corna. Meidän mimmiporukka sai eräältä ulkomaalaiselta soundilta nimen Bad Gyal Corna, koska oltiin aina klubeilla fiilistelemässä gun fingerit pystyssä, seinää hakaten, kun selektorit soitti kovia biisejä. Musiikki ja tanssi olivat siis vahvasti läsnä jo ennen yhtäkään tanssituntia.

Ensimmäisestä tanssitunnista tuli elämäntapa

Olen käynyt Jamaikalla pari kertaa, mutta nämä matkat olivat jotain muuta kuin tanssimatkoja. Koska jamaikalainen musiikki ja kulttuuri olivat jo tuttuja, löysin itseni Helsingin Tanssiopiston dancehall-tunnilta ystävieni kanssa. Kurssia opetti Bubblin Crewn Meri-Tuuli, johon olin tutustunut klubeilla. Tämä tuttuus ehdottomasti toimi rohkaisuna ei-tanssijan ensimmäiselle tunnille osallistumisessa – ja sitten en koskaan lopettanutkaan!

Tanssituntien tullessa tutummaksi uskalsin mennä muidenkin tunneille. Laji pysyi kuitenkin alkuun samana, ja löysin tieni Heinin (opettanut myös Viballa ndomboloa) oppeihin. Hänen dancehall-tuntien kautta päädyin ndombolo- ja coupé décalé -tunneille, joista edelleen Heini houkutteli mut kokeilemaan opettamaansa senegalilaista sabaria liverumpujen tahtiin. Kynnys oli korkea, mutta kiinnostus oli kovempi, joten sinne menin, ja myöhemmin kävi niin, että yhden näissä workshopeissa yleensä soittavan rumpalin kanssa meninkin naimisiin. Noina vuosina kävin nykyään-jo-ex-mieheni kotimaassa Senegalissa ja osallistuin myös siellä sabar-tunneille ja sabar-juhliin. Näistä ajoista lähtien olen tanssinut sekä afrolajeja että dancehallia, enemmän tai vähemmän säännöllisesti tai epäsäännöllisesti. Kävin esimerkiksi Viban Bellen female dancehall -tunneilla Himo-tanssikoululla, aikana ennen Vibaa. Veeraan olin tutustunut ennen sitä jo bileissä (ylläri), taisi olla Siltasen Time Out ehkä vuonna 2012.

Afrotanssin kautta Ghanaan ja Berliiniin

Viban syntyä ja kasvua seurasin aluksi vain sivusta ja tanssin itse muualla (lue myös blogikirjoitus: Viban tarina). Ensimmäinen oma Viba-kurssini oli Ebenin afrotanssi. Hänen ghanalainen tyylinsä sai mut innostumaan azontosta, ja kun Eben toi E-Flexin Helsinkiin (ja nykyisen Viba-opettajan Mirkan siinä sivussa), tanssipolkuni sai taas uuden suunnan. Ystävystyttiin Mirkan kanssa, ja hänen azonto-tuntien kautta päädyin tanssileirille Ghanaan. Tarkoitus oli osallistua muutamalle tunnille oman matkani aikana, mutta olinkin reissun aikana 12:lla tanssitunnilla. Tällä reissulla tutustuin moniin ihmisiin ammattitanssijoista harrastajiin. 

Yhden leirille osallistuneen belgialaisen mimmin kanssa oltiin keväällä Berliinissä CDC-tanssifestareilla – dancehallia, azontoa ja muita afrolajeja tanssimassa. Yksi hyvä esimerkki kansainvälisistä ystävyyssuhteista, joita tanssin myötä olen solminut ja ylläpitänyt. Seuraavaksi olen menossa uudestaan Ghanaan, tällä kertaa myös tutustumaan syvemmin perinteisiin lajeihin. Suosittelen kaikille matkustamisesta ja tanssimisesta kiinnostuneille osallistumista tanssileirille, jos vain sopii omaan elämäntilanteeseen! Siinä pääsee ihan eri zoneen sen treenaamisen kanssa kuin kerran-pari viikossa tanssitunnilla. Musta tuntuu, että vaikka en vieläkään identifioidu tanssijaksi, opin ja ymmärsin paljon enemmän tuon pariviikkoisen aikana ja sen jälkeen.

Monipuolisuus on vahvuus, ei heikkous

Ghana-herännäisyyden ohella innostuin taas dancehallista ja Viban kautta kokeilemaan uutena lajina hip hopia. Vaikuttaa siis siltä, että en oikein vieläkään tiedä, mihin lajiin keskittyisin, ja olen omaksunut sen näkökulman, että mun ei tarvitsekaan tietää, vaan voin nauttia just niin monesta tanssilajista, kulttuurista, porukasta ja musiikkityylistä kuin haluan, koska en treenaa erityisen tavoitteellisesti. Koen, että useaa lajia tanssineena (vaikka ei välttämättä olisi niin vahva osaaja monessakaan tai edes missään) on uuden lajin kokeilu ehkä miedosti helpompaa kuin mitä se saattaa olla, jos on tehnyt vain jotain tiettyä. 

Ghanassa kauhistelin, miten tulen pysymään mukana asorkporin nopeassa tahdissa, mutta tunnin opettaja Rich Boy Hero kehotti mua jättämään sellaiset tuskailut ja ennakkoasenteet pois ja osallistumaan tunnille avoimin mielin: aina ei tarvitse osata kaikkea tai edes pysyä mukana, kun siitä aivan varmasti saa jotain mukaansa ja ottaa sitten sen, mitä irti saa. Tätä ajatusta olen siitä asti koittanut pitää mukana aina uuden kiinnostavan tanssitunnin edessä, jos osallistuminen on tuntunut liian jännittävältä. 

Uuden, itselle vieraan lajin tunnille hyppääminen ei ole missään nimessä pois siitä tietystä, johon haluaa keskittyä, vaan se voi ennemminkin tuoda siihen uutta syvyyttä ja intoa sekä tukea oppimisen ja omaksumisen taitoa. Workshopit tai muut tiiviskurssit sopivat uuden kokeiluun tosi hyvin. Itse haaveilin jo jonkin aikaa Auguston hip hop -tunneista Viballa, mutta en jotenkin uskaltanut mennä viikkotunneille suoraan tai kesken kauden. Sitten ohjelmaan tuli hip hop -tiiviskurssi, jossa kokeilin ekat hopit ikinä, ja siitä lähtien olen käynyt viikkotunneilla.

Tanssi on yhteisö

Tanssin tuoman hyvän fiiliksen lisäksi kaikilta tunneilta löytyy omanlaisensa porukka, enkä osaa edes laskea, kuinka monta ihmissuhdetta olen solminut vuosien varrella eri lajien tunneilla. Tällä kaudella tanssin azontoa, dancehallia ja hip hopia, ensi kaudella se voi olla taas joku muu kombo. En siis ole vieläkään vannoutunut tietyn lajin tunneilla kävijä, ja sopivalla annoksella itseironiaa sitä voi käydä sekoilemassa erilaisilla tunneilla, vaikkei se aina menisi niin putkeen. Esiintymässä mua tuskin tullaan näkemään, mutta tunneilla ja klubeilla aivan varmasti!

Terveisin,
Anu @a.nu.nd